Malmi-seuran TAUSTAMUISTIO  
kaupunkisuunnittelujaosto
10.8.2006/PS

KOILLISEN KOHOTUS

Puutarhakaupungin vastakohtana eriytynyt kaupunkirakenne
Puutarhakaupungin idea voidaan nykyajasta katsoen nähdä vastakohtana yhteiskunnan toimintojen eriyttämiselle, jonka periaatteen lausui Le Corbusierin johtamien aikansa edistyksellisten arkkitehtien konferenssi Ateenassa 1933: Kaupunki pitää jakaa neljän toimintoryhmän kesken, jotka ovat a) asuminen, b) työ, c) virkistys ja d) liikenne. Tämä periaate kirjattiin Suomessa rakennuslakiin vuonna 1958 lähes sellaisenaan.

Kun ohje vielä ymmärrettiin niin, että toiminnot pitää nimenomaan spatiaalisesti erottaa toisistaan, tuotti meillä 1960–70-luvuilla voimallisesti harjoitettu lähiörakentaminen juuri tällä tavoin hajonnutta kaupunkirakennetta. (Ei toki voida sivuuttaa asuntotuotantojärjestelmän johtajien ja aluerakentamiskohteiden suunnittelijoiden osuutta asiaan. Kuitenkin viime kädessä vastuu näiden toteutuksesta on kuntien kaavoituksesta eri aikoina päättäneillä luottamushenkilöillä.)

Vasta jälkeenpäin on laajemmin tunnustettu, miten nämä monotoniset asumis-, työpaikka- ja liikennealueet alentavat kaupungin viihtyisyyttä ja arvoa sen sijaan että nostaisivat sitä. Huom: yhtenäiset virkistysalueet ovat poikkeus tästä. Etenkin kaupunkimetsien laadukkuus ja käytettävyys vähenee sitä enemmän, mitä sirpaleisempia ne ovat. Kuitenkin käytäntö on osoittanut, että yleiskaavan viheralueet nähdään vähänkin pidemmällä tähtäimellä helposti asunto- ja liikennerakentamisen reservialueena. Näin niiden vaikutus muiden toimintojen puristuksessa vähenee entisestään.

Erityisesti autoistuminen on viime vuosikymmeninä estänyt kompaktien puutarhakaupunkien kehittymisen (mahdollisesti syy--seuraussuhde on myös toisin päin). Automarkettien miljöö liikennejärjestelyineen edustaa ehkä räikeimmillään sitä, mitä nykyaikana voi pitää puutarhakaupungin vastakohtana. Tästä syystä pelkästään pientaloasumiseen perustuva vehreäkään esikaupunkivyöhyke ei täytä todellisen puutarhakaupungin kriteereitä.

Ihanteena eheä puutarhakaupunki
Puutarhakaupungissa toiminnot (asuminen, työ, virkistys ja liikenne) esiintyvät harkitusti yhdessä, muodostaen tiiviitä monitoiminnallisia kokonaisuuksia, joissa ovat yhtaikaa lähellä sekä luonto että kaupunkielämän mukavuudet. Puutarhakaupunkien asukkaat voivat halutessaan toteuttaa suurimman osan päivittäisistä toiminnoistaan kävelyetäisyyden sisällä kodistaan. Samalla miljööt tehdään niin viihtyisiksi, ettei kotiin tarvitse sulkeutua ikävää ulkomaailmaa vastaan, vaan ulkomaailma voidaan kokea kodin jatkeeksi parvekkeelta tai terassilta pihalle, pihalta puistoon tai kadulle ja näiltä edelleen eri liikunta- ja liikennemuotojen kautta isompaan keskukseen tai kauemmas luontoon. Vapaa-aikana puutarhakaupungin asukkaat eivät ole pakotettuja etsimään luonnon rauhaa pakenemalla kaupungista maaseudulle mökeilleen. Terveellinen puuhastelu omassa puutarhassa tulee näin osaksi miellyttävää arkea myös kaupungissa.

Perinteinen huvilakaupunki muistuttaa jossain määrin puutarhakaupungin ideaa. 1900-luvun alun tunnetuista huvilakaupungeistamme ovat pääkaupunkiseudulla jäljellä nykyään lähinnä Kauniainen ja Kulosaari, joita asukkaat varjelevatkin huolellisesti. Malmin kupeesta löytyy vastaavana esimerkkinä Tapanila, jota täydennysrakennetaan ahkerasti. Näistä jokaisesta löytyvät keskeiset puutarhakaupungin piirteet: kävelytäisyydellä raideliikenneasemasta on tiivis, monimuotoinen pikkukaupunki, jonka keskustassa on edellytykset tavanomaiseen lähiöön verrattuna suhteellisen monipuoliselle palvelutarjonnalle. Kaupunkimiljöön vehreyteen vaikuttavat oleellisesti sekä yksityisten että kaupungin ylläpitämä viherkasvillisuus.

Suomessa puutarhakaupunkikeskustelu on keskittynyt Heikki von Hertzenin Tapiolaan (1953–1961), joka on modernistinen versio Ebenezer Howardin 1902 Englannissa esittämässä Garden City -ajatuksesta. Tapiolan ja Vuosaaren toteutuksen jälkeen ei ole tehty vaikutuksiltaan merkittäviä uusia avauksia kokonaisten puutarhakaupunkien muodostamiseksi pääkaupunkiseudulle. Näiden kaltainen neitseelliseen luontoon tunkeutuva uudissuunnittelu ei olisikaan enää mahdollista. Siksi puutarhakaupungin mahdollisuutta on lähdettävä etsimään olemassaolevista kaupunginosista.

Parkstad Wanda Puistonkylä 1906
Helsingin asuntokurjuus kärjistyi 1900-luvun alussa asukasmäärän ylitettyä 100.000:n rajan. Joulukuun 6. päivänä 1906 perusti kansalaisaktivisti Konrad "Konni" Zilliacus (1855–1924) ystävineen maayhtiön tarkoituksenaan muodostaa Malmin ja Tapanilan asemien ympärille työläisten puutarhakaupunki. Yhtiö saikin hankittua 1200 hehtaaria maata Helsingin maalaiskunnasta ja aloitti palstojen markkinoinnin lähinnä suomenkielisille työläisille. “Maatyön tekemisestä tuntee ihminen nauttivansa ihmeellistä iloa ja voimiensa lisääntyvän; lapion ja kuokan käyttämisestä tulevat hänen käsivartensa vahvemmiksi ja hänen mielensä valoisaksi ja kevyeksi.”

Puutarhakaupungin asemakaavan laati Gustaf Strengell ajan ihanteita noudattaen. Sen kuitenkin toteutti käytännössä maanmittari Oskar Immell, joka teki kaduista säästösyistä suoria. Mm. Tapaninvainiossa, Tapanilassa ja Puistolassa on edelleen hyvin nähtävissä tästä syntynyt katuverkosto. Asukkaat saivat lunastaa tonttinsa 10 vuoden osamaksulla. Talojen rakennustapaan ei asetettu rajoituksia. Vaikka yhdyskunnasta suunniteltiin omavaraista viljelypalstojen ja pienteollisuustonttien avulla, käytännössä väki joutui käymään töissä Helsingissä.
 
Markan inflaatio maailmansodan aikaan 1914–18 vaikeutti maayhtiön toimintaa, mutta laman jälkeen tilattiin kuitenkin uusi asemakaava Bertel Jungilta. Sitä ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Kun ruotsinkielinen maalaiskuntakin alkoi haluta eroon suomenkielisestä työläisyhdyskunnasta, ei sen tulevaisuus näyttänyt valoisalta. Lopulta Helsingin kaupunki lunasti yhtiön 1934 saadakseen maata lentokentän perustamiseen.

Alueliitoksen 1946 jälkeen Malmilla vallitsi pitkäänrakennuskielto – uusi asemakaava saatiin vasta 1970-luvulla. Rakennuskanta oli ehtinyt rapistua ja niinpä 1980-luvulla sitä jyrättiin hyvillä mielin. Nyttemmin täydennysrakentaminen on monin paikoin muuttanut miljöötä, toisaalta mahdollistanut sen pysymisen virkeänä ja elinvoimaisena. Alueen puistomaisuus ja jäljelläoleva vanha rakennuskanta kantaa kuitenkin edelleen selvää leimaa vanhasta puutarhakaupungista, jonka paikalla ovat nykyiset Malmi, Tapaninvainio, Tapanila, Suurmetsä, Jakomäki sekä Puistola (Parkstad).

<< Takaisin