Malmi-Seura
Malmilogo
Lähisanomat
Yrittäjät

Naisten työllisyystilanne pysynyt parempana

Työttömyys on viimeisen kuukauden aikana lisääntynyt ja lomautettujen määrä kasvanut koillisella alueella, mutta naisten työllisyystilanne on edelleen parempi kuin vuosi sitten.
PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIENKIN määrä on säilynyt edelliseen kuukauden tasolla ja on laskenut vuodessa runsaalla 36 prosentilla. Lomautettuja koillisessa on vajaat kolmesataa.
– Lomautettuja on alettu täsmäkouluttaa lomautusten aikana, kertoo paikallisjohtaja Riitta Somero Helsingin TE-toimiston Malmin yksiköstä ja toteaa, että työvoimahallinto osallistuu koulutuskustannuksiin tietyin edellytyksin.
Koillis-Helsingin työttömyys oli maaliskuun lopussa 15,4 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Uudellamaalla vastaava luku on 19,6 ja koko Helsingin alueella 27,1 prosenttia.
Lomautettuja Uudellamaalla maaliskuun lopussa oli runsaat 4200 enemmän kuin vuosi sitten, Helsingissä 1240 ja koillisella alueella 271 enemmän. Kuukauden aikana lomautettujen määrä Koillis-Helsingissä kasvoi kuitenkin vain kolmellakymmenellä.
Työttömiä työnhakijoita koillisella alueella oli maaliskuun lopussa 2346, lomautetut mukaan lukien 2617.

Työllisyys naisten kohdalla koillisella alueella on pysynyt liki ennallaan edelliseen kuukauteen verrattuna. Työttömänä oli runsaat 900 naista, kun vuotta aikaisemmin heitä oli 1,7 prosenttia enemmän. Lomautukset eivät vielä maaliskuussa kohdistuneet naisvaltaisille aloille.
Nuorten työllisyys on kasvanut vuoden aikana 77,6 prosentilla. Vuosi sitten työttömänä oli Helsingissä 1773 joista Malmilla 309.
Työvoimahallinnon täsmäkoulutusta yritykset voivat hyödyntää lomautusten aikana. Koulutus räätälöidään työpaikkakohtaisesti ja on kestoltaan vähintään 10 päivää ja enimmillään jopa kaksi vuotta.
– Koulutuksien toteuttamiseksi yrityksen tulee tehdä hankintaesitys, joka sitten kilpailutetaan, toteaa Riitta Somero ja korostaa, että koulutusmuoto on täsmäase työttömyyden torjuntaan ja samalla sillä varaudutaan tulevaan.
– Yrityksen osuus kustannuksista on 20-75 prosenttia hankintasopimuksen kokonaishinnasta yrityksen koon ja koulutuksen luonteen mukaan. Helsingissä hankinnat kilpailuttaa TE-toimiston hallintoyksikkö.
Mauri Laakkonen
Työvoimaneuvoja

Vartti 06.05.2009

Tämän ja monet muut uutiset ja lähialueen jutut löydät Pohjois-Helsingin alueella jaettavasta Varttista. Ellet asu jakelualueella, voit noutaa lehden Kauppakeskus Malmin Novan toisen kerroksen käytävältä, apteekin vieressä olevasta lehtitelineestä. Lisää muita uutisia löytyy osoitteessa vartti.fi.


Uutisarkisto
Helmi
Haaga