Malmi-Seura
Malmilogo
Lähisanomat
Yrittäjät

Kauppakeskusten läpikulkua saatetaan jatkossa rajoittaa yöaikaan

090902nova ulkoa.jpg Malmintorin kauppakeskuksen ja Malmin Novan aulojen kautta tapahtuvaa läpikulkua saatetaan rajoittaa yöaikaan. – ITSE sulkemisasia on vielä punnintavaiheessa, eli katsomme saavutetaanko sulkemisella riittävä turvallisuushyöty suhteessa mahdolliseen liikkumisen hankaloitumiseen, kertoo kaupungin turvallisuuskoordinaattori Anssi Lehtinen. Sulkemisajatukseen on lähdetty, koska molemmat kauppakeskukset kärsivät ilkivallasta ja sotkemisesta. Epätoivottua käyttäytymistä ilmenee etenkin myöhäisiltojen aikana. Mikäli kauppakeskukset päättävät sulkea ovensa Malmit yhdistävään ylikulkuputkeen, tultaisiin sulkemisajankohta kohdistamaan riittävän myöhään, jotta ilta ja yötöissä käyvien liikkuminen ei hankaloidu. Vaihtoehtoina ovat keskiyö tai sulkeminen viimeisen junan saapumisen jälkeen. – Esteettömyys ei sulkemisesta saa heikentyä, eli liikuntarajoitteisten liikkuminen huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa, lupaa Lehtinen. Malmin kauppakeskusten toimijoiden, poliisin ja muutamien muiden tahojen yhteisessä kokouksessa päätettiin myös, että mahdollinen sulkeminen toteutetaan ensin kokeiluluontoisesti, jolloin sen vaikutuksia ja asukkaiden mielipiteitä asiasta voidaan kartoittaa. Sulkemisen tavoite on tehdä ostoskeskusalueesta ja asemanseudusta entistä miellyttävämpi paikka malmilaisille asioida ja liikkua. Yöajaksi sulkeminen helpottaisi alueen siistinä pitämistä ja vähentäisi oleellisesti ilkivaltaa ja sotkemista. Lehtinen kertoo, että riippumatta siitä suljetaanko kauppakeskusalue yöajaksi, vai ei, saatiin viime viikolla pidetyssä kokouksessa sovittua, että Helsingin kaupunki tehostaa yhteistyötä VR:n ja ostoskeskusten kanssa alueen siisteyden ja viihtyisyyden lisäämiseksi. Alueella on toimijoina ostoskeskusten lisäksi VR ja Rakennusvirasto. Ensimmäinen suunnittelupalaveri tämän tiimoilta on jo sovittu. Teija Loponen

Vartti 02.09.2009

Tämän ja monet muut uutiset ja lähialueen jutut löydät Pohjois-Helsingin alueella jaettavasta Varttista. Ellet asu jakelualueella, voit noutaa lehden Kauppakeskus Malmin Novan toisen kerroksen käytävältä, apteekin vieressä olevasta lehtitelineestä. Lisää muita uutisia löytyy osoitteessa vartti.fi.


Uutisarkisto
Helmi
Haaga