Malmi-Seura
Malmilogo
Lähisanomat
Yrittäjät

Vihdoin parannusta pelitilanteeseen

TAPANILAN Moisiontien futiskentän hiekkapinta muuttuu vielä tämän syksyn aikana vihreäksi keinonurmeksi. Näin iloisesti näyttäisi käyvän Malmin Palloseuran ja Puistolan Urheilijoiden jalkapalloilijoille neljän vuoden työteliään pakerruksen jälkeen.

Moisiontien tekonurmi on seurojen oma hanke. ”Nurmettamisen” ja aidoittamisen kustannuksista vastaavat ulkopuolinen sponsori ja seurat itse. Kaupungin roolina on lähinnä sallia tekonurmen levittäminen Moisiontien hiekan päälle. Liikuntalautakunta käsitteli asiaa eilen tiistaina.
– Valot ovat jo valmiina. Uskon, että pääsemme avaamaan kentän vielä tämän syksyn aikana, kertoo naapuriseurojen olosuhdeasiaa nelisen vuotta sinnikkäästi ajanut MPS:n Jukka Airaksinen.
Heimo Laaksonen

Vartti 16.09.2009

Tämän ja monet muut uutiset ja lähialueen jutut löydät Pohjois-Helsingin alueella jaettavasta Varttista. Ellet asu jakelualueella, voit noutaa lehden Kauppakeskus Malmin Novan toisen kerroksen käytävältä, apteekin vieressä olevasta lehtitelineestä. Lisää muita uutisia löytyy osoitteessa vartti.fi.


Uutisarkisto
Helmi
Haaga