Malmin ala-asteen oppilaat innostuivat suunnistuksesta

Malmin ala-asteen kolmasluokkalaiset suunnistivat elämänsä ensimmäistä kertaa Paloheinässä.
– KUN minä kävin koulua, niin suunnistus oli kamalin aine, tunnustaa ulkoiluvaatteisiin pukeutunut Malmin ala-asteen opettaja Arja Ruskeeniemi ja värähtää muistoilleen kompassin käytön toivottomuudesta.
Opettaja on roudannut lapset metsään. Ei kuitenkaan siksi, että on koittanut aika vierittää lapsuusajan kataluudet uudelle sukupolvelle, vaan koska nyt on toisin.
Kompassia ei enää tarvita! Lisäksi niin usein harhaan johtaneet kartat ovat historiaa. Käytössä on maastokartta, josta korkeuserotkin ymmärtää nopealla silmäyksellä.
– Karttojen kehittyminen on tehnyt suunnistuksesta suositun kouluissa, kun ennen sitä pelättiin ja jännitettiin.

Metsästä juoksee oppilas posket punaisina.
– Löysitkö helposti, Otso?
– Joo!
– Otatko F niin kuin faarao.
Opettaja vetää ruksin paperiin ja Otso pinkaisee uuteen suuntaan.
Ei opettaja lapsia yksin ohjaa. Hän on löytänyt avukseen Helsingin Suunnistajien vapaaehtoiset vuonna 2003.
– He ovat taitavia ja ystävällisiä, opettaja kiittelee pääosin seniorisuunnistajista koostuvaa joukkoa.

Milloin suunnistamisesta tehtiin kivaa? Tämän päivän kilpasuunnistuksessa kompassillakin tsekataan korkeintaan ilmansuunta. Muutoin se on turhake. Moni huippu ei käytä koko vempainta.
– Kartat vaihtuivat 1970-luvun lopussa, muistaa Helsingin Suunnistajien Eero Ollikainen.
Siitähän on ikuisuus! Tuhansittain lapsia on vuosia senkin jälkeen kärvistellyt metsässä pakkosuunnistusta vihaten.
– Koulut pihistelevät vieläkin kartoissa ja käyttävät vanhoja.
Suunnistusseuralta kartan saa parilla eurolla per oppilas, neuvonta on ilmaista.
– Yksikään vanhemmista ei ole ikinä kieltäytynyt kartan maksamisesta, opettaja vakuuttaa.
– Aluksi kerron lapsille kartasta, karttamerkeistä, mittakaavasta ja korkeuskäyristä, juttelee Ollikainen.
Hän opettaa viuhkasuunnistusta, jossa on 12 rastia. Lähtö ja maali ovat aina samassa paikassa. Itse saa päättää etsimisjärjestyksen.
Oman kunnon kohottaminen hoituu huomaamatta. Jos käy kaikki rastit, tulee mittariin kuusi kilometriä.
– Suunnistuksen perusidea on oivaltaminen. Onnistumisen elämyksiä ei ole koskaan liikaa, sanoo Ollikainen.
Kontulalaismies on koulusuunnistuksen sydän, joka saa lapset tuntemaan olonsa hyväksi. Hän puhuu suunnistuksen positiivisista vaikutuksista ja kansalaistaidoista, joihin metsässä liikkuminen kuuluu.
– Meidän tarkoituksenamme on taudin levittäminen.

Lääke tepsii. Opettajan mukaan suunnistus on niin suosittua, ettei oppilaita meinaa saada takaisin koululle.
Alex-niminen poika tulee viimeiseltä rastilta gasellin askelin ja saa opastuksen uuteen tehtävään. Alkaa leimausharjoitus, jossa voi pinkoa täysiä lähipuissa näkyville rasteille, joilla vilautetaan korttia, johon tulee elektroninen leimausaika.
Alex kirittää täysiä maaliin ja muut yrittävät nokittaa 27 sekunnin aikaa.
Siinäpä potentiaalinen suunnistajanalku! Vaan ei, seniorit eivät ole täällä värväämässä uusia jäseniä seuraansa. Riittää, että lapset oppivat liikkumaan metsässä ja saavat onnistumisen elämyksiä.
Pirjo Pihlajamaa

Vartti 21.10.2009

Tämän ja monet muut uutiset ja lähialueen jutut löydät Pohjois-Helsingin alueella jaettavasta Varttista. Ellet asu jakelualueella, voit noutaa lehden Kauppakeskus Malmin Novan toisen kerroksen käytävältä, apteekin vieressä olevasta lehtitelineestä. Lisää muita uutisia löytyy osoitteessa vartti.fi.