|
Työttömien määrä väheni hivenen
Koillis-Helsingin työllisyystilanne koheni yllättäen syyskuun aikana. Työttömiä työnhakijoita oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin ja nuorten työttömyyskin aleni lähes 10 prosentilla.
TYÖPAIKKOJEN määrä koillisella alueella laski kuukaudessa lähes 14 prosentilla, mikä on hieman muuta Helsingin aluetta enemmän. Paikkoja Helsingissä kuun vaihtuessa oli avoinna lähes 6200, joista koillisella alueella lähes 450.
Työttömyysluvut yllättivät koillisella alueella samoin kuin valtaosassa maata. Syyskuun lopussa koillisella alueella oli työttömänä 3113 henkilöä. Määrä on 80 vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin, mutta runsaat tuhat enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Työttömien nuorten määrä koillisella alueella kääntyi lähes 10 prosentin laskuun ja työttömänä oli kuukauden vaihtuessa lähes 400 nuorta. Koko Helsingin alueella nuoria työttömiä työnhakijoita on noin 2 300.
Pitkäaikaistyöttömien määrä on hieman nousussa, mutta on edelleen alle vuoden 2008 vastaavan ajankohdan tason ja on nyt hieman yli 400.
Lomautettujen määrä Helsingin TE-toimiston työttömistä asiakkaista on lähes 1 600 ja koillisella alueella 287. Kasvua koillisella alueella edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on noin 400 prosenttia ja koko Helsingissä lähes 500 prosenttia.
Avointen työpaikkojen määrä laski Helsingissä kuukauden aikana lähes tuhannella ja vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna runsaat 2 800. Paikkoja oli avoinna lähes 6 200, kun vuotta aiemmin niitä oli lähes 9 000. Malmin TE-toimiston kautta avoinna oli 442 paikkaa eli 55,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Mauri Laakkonen
työvoimaneuvoja
Vartti 11.11.2009
Tämän ja monet muut uutiset ja lähialueen jutut löydät Pohjois-Helsingin alueella jaettavasta Varttista. Ellet asu jakelualueella, voit noutaa lehden Kauppakeskus Malmin Novan
toisen kerroksen käytävältä, apteekin vieressä olevasta lehtitelineestä. Lisää muita uutisia löytyy osoitteessa vartti.fi. |
|